Päivän linkki: In Twin Peaks

http://www.intwinpeaks.com/

In Twin Peaks -sivustolla on kuvia legendaarisen tv-sarjan, Twin Peaksin kuvauspaikoista. On mielenkiintoista nähdä, miltä ne näyttävät nykyään.

Erittäin hyvä sivusto.

Törkeen hyvä biisi

OMFG – Yellowstone räjähtää!!! Maailmanloppu!!!!!11

Yellowstonen kansallispuistossa, Yhdysvalloissa, sijaitsee yksi maailman suurimmista tulivuorista – niin sanottu supertulivuori. Yellowstonen kalderassa on tapahtunut ns. superpurkaus kolme kertaa: Ensimmäinen tapahtui 2,1 miljoonaa vuotta sitten, toinen 1,3 miljoonaa vuotta sitten ja kolmas 640,000 vuotta sitten. Pienempiäkin purkauksia on sattunut, viimeisin n. 70,000 vuotta sitten.

Oukkei… Yellowstonen uusi superpurkaus tuhoaisi suurimman osan Yhdysvalloista, ja johtaisi miljoonien, ellei jopa miljardien, ihmisten kuolemaan. Pahimmillaan alkaisi uusi jääkausi.

Vuoden 2008 loppupuolella, ja 2009 alussa, Yellowstonessa koettiin maanjäristyssarja. Maanjäristyksiä rekisteröitiin yli 900 muutamassa viikossa, vaikka normaalisti alueella tapahtuu suunnilleen saman verran järistyksiä vuodessa.

Maanjäristyssarja sai luonnollisesti maailmanloppu-hörhöt liikkeelle. Netin keskustelupalstat suunnilleen täyttyivät maailmanloppua odottavista. MuroBBS:n keskustelussa suunniteltiin jo naapureiden syömistä – kaiken varalta. ;D

(Itsekin seurasin mielenkiinnolla tilannetta. Valtaosa keskustelusta oli toki asiallista, mutta mukaan mahtui paljon em. hörhöjä)

Vastaava määnjäristyssarja on koettu myös tänä vuonna: http://tinyurl.com/yj6zu6y

Hörhöt ovat toki olleet taas liikkeellä, mutta tietääkseni huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin viimeksi.

USGS:llä on kuitenkin kerrottavaa meille:

Is it true that the next caldera-forming eruption of Yellowstone is overdue?

No. First of all, one cannot present recurrence intervals based on only two values. It would be statistically meaningless. But for those who insist… let’s do the arithmetic. The three eruptions occurred 2.1 million, 1.3 million and 0.64 million years ago. The two intervals are thus 0.8 and 0.66 million years, averaging to a 0.73 million-year interval. Again, the last eruption was 0.64 million years ago, implying that we are still about 90,000 years away from the time when we might consider calling Yellowstone overdue for another caldera-forming eruption. Nevertheless, we cannot discount the possibility of another such eruption occurring some time in the future, given Yellowstone’s volcanic history and the continued presence of magma beneath the Yellowstone caldera.

http://volcanoes.usgs.gov/yvo/about/faq/faqactivity.php

Niin että ei paniikkia! Todennäköisesti se katastrofi ei iske meidän elinaikanamme. On tässä toistaiseksi vakavempiakin uhkia, kuten kansainvälinen terrorismi ja ilmastonmuutos.

PÄIVITYS 7/2/2009:

Youtubesta löytyy mielenkiintoinen History Channelin tuottama dokumentti, Mega Disaster:

Washington D.C.ssä lumiset oltavat

Ilta-Sanomat: Liikenne jumissa ja sähköjä poikki Washingtonissa.

Washingtoniin ja sen lähialueille perjantaina saapunut talvimyrsky tuprutti monin paikoin ennätysmäärän lunta. Liikenne oli jumissa ja sähköt poikki laajoilta alueilta. Ennusteet lupailivat lauantaina jatkuneen myrskyn syytävän pahimmillaan yli 70 senttimetriä lunta.

Se voi riittää viralliseen lumiennätykseen, sillä vuodelta 1922 peräisin oleva ennätys on 71,12 senttimetriä. Myräkkä on jo nyt alueen viiden pahimman talvimyrskyn listalla...

Tässä muutamia kuvia (© AFP):

Haitin maanjäristys

AUTA!

Lumiset oksat

Päivän video: Kymatica

Kymatica on vapaassa levityksessä oleva independent-dokumentti, joka käsittelee teoriaa ihmiskunnasta, planeetasta ja universumista yhtenäisenä organismina. Dokumentti pohtii sitä, miten teoria liittyy yhteiskunnan nykyiseen tilanteeseen, ihmisten kieleen, lakiin, myytteihin ja läpi läntisen maailman valtaa pitäneeseen verilinjaan sekä muihin asioihin.

Vaikuttaa mielenkiintoiselta dokumentilta. Tässä ensimmäinen osa:

Päivän video: Jonkinlainen Kokoelma 2

Elokuva-arvio: Dawn of the Dead (1978)

  • Ohjaaja: George A. Romero
  • Käsikirjoittaja: George A. Romero
  • Pääosat: Gaylen Ross, Ken Foree, David Emge, Scott H. Reiniger
  • Valmistusmaa: USA
  • Valmistusvuosi: 1978
  • Genre: Kauhu
  • Linkit: IMDb, elokuvan fanisivusto

****

Elokuva alkaa tilanteessa, jossa Pohjois-Amerikkaa runtelee mystinen tauti, jonka takia kuolleet heräävät henkiin ja pyrkivät syömään eläviä. Toimet taudin pysäyttämiseksi tietenkin epäonnistuvat, ja yhteiskunnan romahtaminen alkaa.

TV-asemalla työskentelevät Francine ja Stephen päättävät paeta zombien valtaamasta kaupungista helikopterilla. He ottavat mukaan heidän ystävänsä Rogerin, joka toimii poliisina, sekä toisen poliisin, Peterin.

He lentävät helikopterilla läpi yön, kunnes päättävät laskeutua erään ostoskeskuksen katolle. Pahaksi onneksi ostoskeskuksen sisätilat ja ympäristö vilisevät eläviä kuolleita…

****

Melko korkeasta iästään huolimatta Dawn of the Dead on edelleen yksi parhaimmista kauhuelokuvista.

Maskeeraus on hyvää, näyttelijät tekevät hyvää työtä, kuvaus on sujuvaa… Ja mikä parasta, juoni toimii.

Kauhun lisäksi elokuvassa on aimo annos huumoria ja yhteiskunnallista kritiikkiä.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on aivan loistava elokuva, klassikko, ja on ansainnut täydet viisi tähteä.

Onnellista uutta vuotta

Hauskaa ja onnellista uutta vuotta kaikille, vaikka tunnelmaa latistaakin Espoon Sellossa tapahtunut tragedia.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.